SOITELLAAN!
Faq
Usein kysyttyjä kysymyksiä ja infoa tilaajalle
“Saanko itse toivoa kappaleita?”
Tietysti! Häissä häätanssi/-valssi on aina teidän valittavananne, onhan se teidän biisinne! Otamme vastaan myös kolmesta neljään toivebiisiä ohjelmistomme ulkopuolelta, jotka toteutamme parhaamme mukaan.
Kaikkia kappaleita emme voi luvata soittavamme, sillä kaikki kappaleet eivät yksinkertaisesti sovi ohjelmistoomme tai toimi kokoonpanollamme. Mutta voimme luvata, että teemme parhaamme, jotta teidän toiveenne ja meidän ammatillinen näkemyksemme toimivasta musiikista kohtaavat mahdollisimman toimivalla tavalla!
Ohjelmistomme löydät täältä!
“Saanko tehdä itse settilistat?”
Et valitettavasti. Toteutamme parhaamme mukaan toiveitanne ja kuulemme mielellämme mikäli ohjelmistostamme löytyy esimerkiksi inhokkibiisejänne, joita ette toivo kuultavan juhlissanne, mutta pidätämme vastuun settilistojen luomisesta.
Tiedämme kokemuksesta mikä bändillämme toimii parhaiten ja millä kappalejärjestyksellä saamme luotua parhaan tunnelmakaaren juhliin. Settilistat elävät myös keikan aikana. Tästä syystä ette valitettavasti voi tehdä meille settilistoja valmiiksi.
Eri kokoonpanot
Soitellaan! on lähtökohtaisesti kvartetti, mutta muunlaiset kokoonpanot ovat ehdottomasti järjestettävissä tilaisuutesi tarpeita vastaamaan. Venymme kvintetiksi isoimpiin juhliin ja puolestaan pienempiin ja intiimimpiin juhliin on mahdollista tilata trio tai duo.
Kvartetissamme on soittimistona kiipparit, basso, rummut sekä akustinen kitara. Kolmehenkisessä triossa ei ole basistia, mutta se on näppärä erityisesti pienempiin juhlatiloihin, sillä se vaatii vähemmän tilaa. Kvintettisen sijaan on omiaan isoihin juhliin, sillä siinä lisänä oleva sähkökitaristi nostaa meiningin vielä astetta isommalle. Kaikissa kokoonpanoissa meininki on kuitenkin aina katossa!
Duo sopii hyvin taustamusiikiksi, kirkkoon vihkimisen ajaksi tai hyvin pieniin juhliin!
Pohtiessanne kokoonpanoa annamme mielellämme suosituksia ja autamme valinnan tekemisessä. Laita tarjouspyyntöösi tietoa juhlapaikasta, vierasmäärästä ja musiikkitoiveistanne, niin teemme sen pohjalta ehdotuksen!
“Montako settiä yleensä soitatte ja soitatteko lisäsettejä?”
Tarjouksemme sisältää aina 3 x 45 min soittoa. Näiden välillä pidämme vähintään 15 minuutin tauot. Usein juhlissa järjestetään ohjelmaa settiemme välissä, jolloin tauot saattavat olla pidempiä.
Pyrimme joustamaan aina parhaamme mukaan ja ymmärrämme täysin, että juhlissa usein aikataulut venyvät. Lopetamme kuitenkin soiton viimeistään 00.30. Lisäsettejä ja kello 00.30 jälkeen soitamme lisähinnasta.
“Onko teillä varausmaksua ja teemmekö kirjallisen sopimuksen keikasta? Entä jos keikka peruuntuu?”
Meillä ei ole varausmaksua ja emme tee erillistä sopimusta keikasta. Sähköposti tai vastaavasti jonkin keikkamyyntisivuston kautta tehty sopimus on sitova. Mikäli haluatte kuitenkin tehdä erillisen sopimuksen keikasta, se onnistuu pyytämällä.
Peruutusehtomme on seuraavanlainen:
Esiintyminen voidaan peruuttaa veloituksetta, jos peruutus tehdään viimeistään 1 kuukautta ennen keikkapäivää. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitamme 100 % keikan hinnasta. Buukkaamalla Soitellaan! bändin keikalle, hyväksytte nämä peruutusehdot.
Jos joku meistä sairastuu, periaatteenamme on, että te ette edes sitä huomaa. Hankimme aina tilalle tuuraavan soittajan, joka on vähintäänkin yhtä rautainen ammattilainen! Laulajamme Roosa-Marian ollessa sairaana infoamme siitä aina erikseen, mutta rosterissamme on muita äärimmäisen kovia laulajia. Mikäli kävisi niin, että koko bändimme sairastuu tai joutuu karanteeniin, autamme teitä parhaamme mukaan löytämään korvaavan bändin!
“Voiko teitä tilata myös kirkkoon/vihkitilaisuuteen esiintymään?”
Tietysti! Voimme tulla koko triolla tai pienemmällä kokoonpanolla, kuten esimerkiksi kitara/laulu tai piano/laulu. Pelkkä pianoesityskin taittuu. Pyydä tarjousta!
Psst. Bändimme jäseniltä taittuu myös useampia instrumentteja, kuten huilu, joka sopivat upeasti vihkitilaisuuteen.
Roudaus, bäkkäri ja ruokailu
Varaamme roudaukseen noin 1,5-2 tuntia aikaa. Saavumme paikalle usein ennen juhlavieraiden saapumista, mutta tilan antaessa myöden roudaamme mieluusti myös lähempänä omaa soittoaikaamme. Päivämme venyy helposti pitkäksi, joten arvostamme kovasti bäkkäritilaa, jossa saamme rauhassa viettää taukojamme, vaihtaa vaatteita ja syödä. Arvostamme myös kovasti, jos tarjoatte meille ruuan ennen keikan alkua. Emme ole ruuan suhteen muuten valikoivia, mutta soittajamme ovat kaikki kala-kasvisruokailijoita.
Matkakulut
Hintamme (alv 0%) sisältää matkakulut, mutta veloitamme huomattavat lisäkulut, kuten esimerkiksi mahdolliset lauttamaksut tai kaupungin keskusta-alueella parkkimaksut, lisäveloituksena. Mikäli juhlapaikalla ei ole omaa ilmaista parkkialuetta, kannattaa kysyä parkkiluvasta tai pysäköintimahdollisuuksista juhlapaikalta.
Lopuksi
Mikäli sinulle jäi vielä kysymyksiä, joihin tässä ei ilmennyt vastausta, ole rohkeasti yhteydessä ja kysy! Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, olivat ne mitä tahansa.
Rakkaudella,
Roosa-Maria / Soitellaan!